tiistai 29. marraskuuta 2011

torstai 24. marraskuuta 2011

Valmiista yläkerrasta kuvia

Kuvia yläkerrastastamme.

Kuva rappujen yläpäästä, makuuhuone oikealla, olkkari vasemmalla
Olohuonetta, wc vasemmalla
Olkkaria "nurkan" takaa, tästä kohdasta jätimme pois väliseinän
Lattiassa antiikkitammilaminaatti

Ja allaskaapin laatikot hujan hajan.. by IKEA.
Seinällä 20x25cm valkoinen himmeä laatta

Portaat valmiina

Kuvat puhukoot puolestaan. Rakennusmiesten lähdettyä tehty vasta pikainen imurointi, mutta tässä kuitenkin kuvia. Kuvat laajakulmalla, mutta eiköhän tuosta silti käsitystä saa..

Ja meillä on muuten myös poistumistikkaatkin asennettu eilen molempiin yläkerran ikkunoihin, joten sekin asia on vihdoin kunnossa. Nyt sitten puuttuu enää yläkerran palovaroittimen asennus, mikä on ohjelmassa ensi tiistaina, sitten odotellaankin lopputarkastusta jo.

Tuulikaappi
Portaat umpiportaat, askelmat pähkinäpetsattua mäntyä




Ylhäältä katsottuna
Rappuun laitettiin yksi ylös-alasvalo, tykättiin!




keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Neliöt tehokäyttöön portaiden alla

Tänään oli valmistunut portaiden alapuolinen vaatehuone, tai säilytystila - miksi sitä nyt halutaan kutsua. Eteiseen avattiin aukko, johon laitettiin samanlainen peiliovi kuin muutkin talossa olevat väliovet ovat.  Säilytystilasta tuli yllättävän iso ja tarpeeseen tulee :). Ilman avaamista tila olisi meidän pohjassa jäänyt hukkaan, koska keittiö ja olohuone on käännetty. Helmitalon pohjassa paikalla on kiinteä väliseinä.

Portaiden alapuolinen säilytystila vasemmalla olohuoneesta katsottuna

Näkymä khh:n suunnasta tuulikaappiin ja säilytystilaan

Säilytystila, portaiden levytys vielä puuttuu

Näkymää olohuoneen suunnasta

Pohjakuvasta näkee rappujen alle jäävän tilan



Yläkerran tilannetta

Nyt se yläkerta olisi sitten varsinaisten rakennustöiden osalta valmis, huomenna tulee vielä sähkömies tekemään oman urakkansa loppuun ja viimeisenä sitten ilmanvaihto, eli toivottavasti jo viikonlopun aikana saadaan siivottua ja vietyä alakerran olkkarissa säilytyksessä olevat kalusteet ylös. Pääsee sitten siivoamaan alakerrannkin kunnolla.

Tänään on vuorossa alakerran rappujen alle tulevan varastotilan oviaukon tekeminen ja portaiden umpeen laittaminen, levyt jäivät luonnollisesti porrasasennuksen yhteydessä laittamatta, koska portaiden alle ei päässyt.

Kuvia pääsen laittamaan kun olemme saaneet yläkerran siivottua. Mutta ihana tila tuosta tuli, kivat avarat huoneet ja oli hyvä, että poistimme toisen väliseinän kokonaan. Hormikin saatiin "listoitettua" nätisti vaikka se ennalta hieman mietityttikin. Valittuihin materiaaleihin olemme ainakin toistaiseksi tyytyväisiä.

torstai 10. marraskuuta 2011

Yläkerta valmistuu ensi viikolla

Tänään yläkertatyömaalla onkin isompi porukka paikalla hommissa. Aamulla saatiin kuulla, että avaavat porrausaukon ja urakalla hommia eteenpäin. Portaat tulevat tiistaina ja yläkerta onkin sitten keskiviikkona valmis! Ihanaa, sitten päästäänkin siivoamisen kautta "muuttohommiin". Koti vaikuttakin tällä hetkellä jälleen rakennustyömaalta, yläkertaan tulevia kalusteita on ympäri alakertaa ja pölyä ja puhallusvillaa kulkeutuu pitkin asuntoa. Poistumistikkaat on vielä hommaamatta ikkunoihin, niillä alkaisi olla jo kiirekin jotta uskaltaa nukkua ylhäällä :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Työt edistyvät vinhaa vauhtia

On se vain hienoa kun on ammattilaiset hommissa, ja omaksi työksi riittää kun käy vähän katselemassa materiaaleja ja miettii sisutusta :) Siinäkin on sitä tehtävää ihan mukavasti.

Eilen oli yläkerrassa saatu hommat siihen pisteeseen, että ikkuna oli laitettu takaisin paikoilleen ja sisäseinien maalaus oli aloitettu pohjamaalauksella. Saas nähdä kuinka tuon maalisävyn kanssa käy, sillä valitsemamme harmaa (G488) näytti sitten kuitenkin seinässä vaaleansiniseltä, mitä sen ei suinkaan pitänyt olla. Valkoisessa maalikaukalossa se kuitenkin oli juuri oikean väristä, joten tovotaan, että pohjalta kuultava kipsilevyjen väri sotkisi hommaa vielä, ja lopullinen väri olisi rehellistä harmaata. Luumua ei vielä seinällänähty, silllä se tulee vasta pohjamaalausten jälkeen.

Tänään on porukka puhelinsoittojen perusteella laatoittanut vessaa, johon tulee 20*25 himmeä valkoinen laatta vaakaan ladottuna. Taas moninaisten kiireiden takia jäi hankkimatta koristelaatat vessaan, vähän sama tilanne oli meillä alakerrankin kanssa. Eli olin jo katsellut etukäteen luonnonkivi/marmorityyppistä laattaa, josta olisi voinut tehdä vähän raitaa seinälle, mutta tekemättä jäi kun kaupoile ei ehtinyt.

Illalla pitäisi poiketa hakemassa IKEA.sta vessan kalusteet. Mittailimme eilen vähän vessaa, ja hankaluutta aiheuttaa vino katto, eli saa nähdä miten valitsemamme peilikalusteen kanssa käy. Hankala tuohon vinoon seinään on sovittaa peiliä/yläkaappia mitenkään. Jää nähtäväksi..

maanantai 7. marraskuuta 2011

Tilastoja

Tässä tietoja lukijoillemme hieman blogimme tilastoista. Ylivoimaisesti suosituimmat tekstit blogissamme ovat olleet terassin rakentamiseen liittyvät, kaukana sen jälkeen tulevat talon maalaukseen ja harmaan värikoodeihin, iv-koneeseen, muuttoon sekä pihatöihin liittyviä postauksia.

Sivujen osalta suosituin on ollut muutokset ja kustannukset-sivut, kuten arvata saattaakin. Tämän perässä tulevat suunnitelmat, piha ja yläkertakin jo, vaikka sivu on vasta pari viikkoa sitten tehty.

Blogiin on löydetty mm. ylivoimaisesti useimmin hakusanoilla siuron helmi ja siuronhelmi, eli takaisin palaavat lukijat ovat tulleet blogin nimen perusteella. Tämän jälkeen osumia on saanut helmitalo, harmaa talo, takkatarjous, muovimatto, terassi ja terassin perustus.

Muista blogeista linkittäjinä parhaiten ovat toimineet Koti Lahelaan, Landetalo ja Projekteista Isoin. Myös muut Helmitaloblogit, kuten Helmitalohyvinkää ja Helmikumpu ovat tuoneet lukijoita blogiimme. Kiitokset siis linkittäjille! Näihin blogeihin pääset sivupalkin blogiluettelosta Landetaloa lukuunottamatta, sillä jostain syystä tämän blogin linkitys ei toimi.

Lukijoita blogillamme on Suomen lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Britanniassa, Ranskassa ja Kanadassa.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Yläkertaa 3:n rakennusviikon jälkeen

Vessan lattia kuivumassa

Makuuhuoneen katto on jo paneloitu

Makuuhuonetta

Yläkerran katossa kuultolakattu puupaneeli
Makuuhuoneen ovelta, vasemmalla raput ja sen takana vessa. Perällä olohuone.

Makuuhuoneen ovelta aulan ja olkkarin suuntaan

Rappujen aukko on vielä avaamatta

Olkkaria

Olkkaria

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...