torstai 4. marraskuuta 2010

Sähköistä vielä

Parin kuukauden (huh, meneepä aika nopeasti) asustelun jälkeen olemme viihtyneet uudessa kodissamme hyvin. Ainoa selkeä harmittava seikka on sähköt. Tästä kirjoittelin jo joskus aiemminkin, mutta talven myötä on jälleen tullut huomattua lisää hankaluuksia. Eli, jos auton laittaa ulkokuistin pistokkeesta lämpiämään (sisätilalämmitin), ei sähköt riitä muuhun kuin valoihin ja sulake paukkuu. Tuo kuistin pistoke on samassa kuin eteisen, tuulikaapin, wc:n ja khh:n valot. Jos laittaa vessassa (siis eteisessä, vessassa ei vieläkään ole pistorasiaa) hiustenkuivaajan päälle, sulake paukkuu. Myöskään kahta autoa ei voi lämmitää yhtä aikaa, kuten meillä olisi tarve. Eivät nämä tietysti ylipääsemättömiä ongelmia ole, mutta haittavaat arkipäivän touhuja kyllä.

Meillähän ei vieläkään ole sähkösuunnitelmaa, joten näihin asioihin emme osanneet varautua ennakolta vaan meidän osaltamme sähköt jäivät oikeastaan suunnittelematta kokonaan. Nyt olisi myös tarvetta lisäpistorasioille ja valokatkaisijoille, oleellisin olisi tuulikaapin valokatkaisija myös eteisen puolelle, nyt on vain ulko-oven vieressä. Ja toki puuttuvat pistorasiat wc:stä ja kylpäristä aiheuttavat harmaita hiuksia. Jätettiin peilikaapit pois ja otettiin oikeat kalusteet tilalle, ja samalla meni pistorasiat..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...